Lapset pelaavat puhelimilla
Puhelimet ja älylaitteet yleistyvät yhä nuoremmilla.

Puhelimen omistaminen 7-vuotiaana ylsi ensi kertaa 100 prosenttiin, selviää DNA:n teettämästä tutkimuksesta. Oma puhelin on yleistynyt myös 5-6-vuotiaiden joukossa.

DNA:n koululaistutkimuksen perusteella, jokaisella 7-vuotialla on oma puhelin ja jopa 87 prosentilla 5-6 vuotiaista on puhelin käytössään. Oma puhelin on yleistynyt vauhdilla yhä nuorempien lasten keskuudessa. Vuonna 2015 alle kolmasosalla 6-vuotiaista oli käytössään puhelin, mutta viime vuonna jo kuudella kymmenestä 5-6 vuotiaista oli oma puhelin.

Viime vuonna tutkimukseen osallistuneista 7-vuotiaiden vanhemmista 81 prosenttia kertoi hankkineensa tai antaneensa lapsen käyttöön puhelimen. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa vastaus oli ekaluokkalaisten keskuudessa 100 prosenttia. 8-vuotiailla ja sitä vanhemmilla puhelimen omistamisen prosenttiosuus on lähennellyt sataa ensimmäisistä kyselyistä lähtien.

DNA on teettänyt vuodesta 2014 lähtien koululaistutkimusta, jossa on kartoitettu lasten ja nuorten puhelimen käyttöä ja hankintaan liittyviä tekijöitä. Vaikka eri vuosina tehtyjä kyselyjä ei voi suoraan verrata toisiinsa, on niistä selkeästi havaittavissa kasvukäyrä pienempien lasten omissa puhelimissa.

Lapsen ensipuhelin on älypuhelin

Yhä useamman lapsen ensipuhelin on älypuhelin. ”5–6-vuotiaiden käytössä oleva kännykkä on 85-prosenttisella varmuudella älylaite, kun taas 7–8-vuotiailla todennäköisyys on noin 90 prosenttia. Tätä vanhemmissa ikäluokissa älylaitteiden osuus puhelimista kasvaa entisestään”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

Arvoltaan puhelimet ovat 100-300 euron väliltä. 5-12 vuotiaille hankitaan useimmiten 100-200 euron matkapuhelin, kun teini-ikäisille hinta voi nousta 300 euron puolelle. Liittymän kannalta tärkeimpiä ominaisuuksia pienemmillä lapsilla ovat rajaton mobiilidata, soitonesto maksullisiin numeroihin sekä lapsen puhelimen sijainnin seuranta.

Vaihtoehtona kellopuhelin

Yksi vaihtoehto lapsen omalle puhelimelle on kellopuhelin. Kellopuhelimen etuina on, että se kulkee ranteessa aina mukana, eikä se unohdu niin helposti kotiin tai takin taskuun. Kellopuhelin on myös huomattavasti kevyempi ja helpompi pitää mukana, kuin iso kännykkä.

Kellopuhelin on puhelinta hieman helpompi ratkaisu, sillä lapsi kuulee soittohälytyksen varmemmin ja sen katoamisriski on pienempi kuin puhelimen. Tämä tuo turvaa sekä lapselle että aikuiselle puhelimen tavoin, mutta kellopuhelinta on yksinkertaisempaa käyttää”, sanoo Aavikko.

Kirjoittanut

Minna työskentelee tällä hetkellä hakukoneoptimoinnin ja sisältötuotannon parissa. Hän on koulutukseltaan medianomi ja työskennellyt aikaisemmin muun muassa toimittajana. Viimeiset kolme vuotta hän on seurannut aktiivisesti sähkö ja talousasioita, joiden ilmiöistä ja vaikutuksista hän haluaa kirjoittaa kansantajuisesti. Minna asuu tällä hetkellä maaseudulla vanhassa talossa ja pohtii muiden kansalaisten tavoin, mikä olisi paras lämmitysratkaisu mihin päivittää.