Liittymä lapselle

Ensimmäinen liittymä lapselle tulee useimmiten ajankohtaiseksi, kun lapsi aloittaa koulunkäynnin. Lue lisää.. Kun lapsella on oma liittymä ja puhelin, voi soitolla helposti varmistaa, että koululainen on herännyt ajoissa ja tulee suoraan kotiin koulun jälkeen tai ilmoittaa minne on menossa. Monilla ensiliittymä on ainoastaan puheluita ja tekstiviestejä varten, eikä sisällä lainkaan nettiyhteyttä.

Puhelimen käyttö lisääntyy, mitä enemmän ikää tulee ja viimeistään kolmannella luokalla lapset käyttävät enemmän nettiä, kuin varsinaisesti soittelevat tai lähettävät tekstiviestejä. Tällöin puhelinliittymä yleensä vaihtuu liittymään, jossa on internet, jolloin netin datamäärä sekä nopeus muuttuvat tärkeiksi kysymyksiksi.

Ennen jokaisen liittymän ottoa on kuitenkin hyvä pohtia, mitä liittymältä tarvitaan ja hoidetaanko yhteydenpito, esimerkiksi perinteisesti soittamalla vai jonkun nettiä hyödyntävän sovelluksen välityksellä. Puhelimen ja liittymän käyttöä on myös syytä harjoitella etukäteen vanhempien opastuksella, jotta soittaminen ja vastaaminen, sekä viestien lähettäminen ja vastaanottaminen onnistuvat tulevaisuudessa.

Komparate.com on koonnut yhteen muutamia huomionarvoisia seikkoja, joita vanhemman tulisi pohtia ennen liittymän avaamista lapselle. Toivottavasti nämä auttavat sinua valitessasi lapsellesi puhelinliittymää. Mielestämme sopivimmat liittymätyypit lapselle löydät oheisesta listauksesta tai voit etusivultamme kilpailuttaa kaikki liittymätyypit.

DNA logo
DNA Nopea 4G Rajaton Plus
Puheaika
Rajaton
Datamäärä
Rajaton
Datanopeus
150M
Avausmaksu
4.90€
Hinta/kk
21.90€
checkmarkIlmainen SMS
checkmarkIlmaiset puhelut
checkmarkEi datarajaa
checkmarkEU-roaming
checkmark4G
Lue lisätiedot >
plussa12 kk tarjoushinta nyt meiltä
plussaRajaton netti, puhelut ja viestit Suomessa
plussaRajaton netti myös Pohjoismaissa ja Baltiassa.
minusEi 5G-liittymä
DNA Nopea 4G Rajaton Plus liittymän saat nyt vuoden määräaikaisella sopimuksella tarjoushintaan meiltä. Nopea 4G Rajaton Plus liittymällä voit puhua, viestitellä ja käyttää nettiä Suomessa rajattomasti. Rajaton netti on käytössäsi myös Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Netin maksiminopeus on jopa 150 Mbit/s. EU- ja ETA-maissa netin datapaketti on 19 Gt/kk. Määräaikaisen sopimuksen jälkeen sopimus muuttuu toistaiseksi voimassaolevaksi ja hinta nousee 34,90€/kk.
Moi Mobiili logo
Moi Rajaton 4G 300Mbit
Puheaika
Rajaton
Datamäärä
Rajaton
Datanopeus
300M
Avausmaksu
5.00€
Hinta/kk
23.00€
checkmarkEi datarajaa
checkmarkEU-roaming
checkmark4G
checkmarkEi sitoutumista
Puhelut 0.055€/min
SMS 0.055€/kpl
Lue lisätiedot >
plussaRajaton netti Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltian maissa
plussaPuhelut ja tekstiviestit max 4€/kk
plussaRajaton netti Pohjoismaissa ja Baltiassa
minusPuhelut ja tekstiviestit eivät kuulu hintaan
Moi mobiilin Rajaton 4G 300M liittymässä on rajaton netti 100 Mbit/s nopeudella Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Puheluista ja tekstiviesteistä veloitetaan 0,055€/min/txt, mutta maksimissaan 4€/kk. Tämä lisätään kuukausilaskun päälle. EU-ja ETA-maissa datakatto on 10 Gt/kk. Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva ja sen voi purkaa 2 viikon irtisanomisajalla.
DNA logo
DNA Rajaton 4G 10M
Puheaika
Rajaton
Datamäärä
Rajaton
Datanopeus
10M
Avausmaksu
4.90€
Hinta/kk
19.90€
checkmarkIlmainen SMS
checkmarkIlmaiset puhelut
checkmarkEi datarajaa
checkmarkEU-roaming
checkmark4G
Lue lisätiedot >
plussasupertarjous 12 kk nyt meiltä
plussaRajaton netti, puhelut ja viestit Suomessa
plussaRajaton netti myös Pohjoismaissa ja Baltiassa
minusHidas nettiyhteys
DNA Rajaton 4G 10M liittymän saat tarjoushintaan 19,90€/kk vuoden määräaikaisella sopimuksella, jonka jälkeen liittymä muuttuu toistaiseksi voimassa olevaksi ja hinta nousee 26,90€/kk. Rajaton 4G 10M liittymällä puhut, lähetät viestejä ja käytät nettiä ilman rajoituksia kotimaassa. Rajaton netti on lisäksi käytössä myös Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Netin maksiminopeus on 10 Mbit/s ja se sopii erinomaisesti esimerkiksi koululaiselle. EU ja ETA-maissa datapaketti on 15 Gt/kk.
DNA logo
DNA Jämpti
Puheaika
Ei sisälly
Datamäärä
Rajaton
Datanopeus
1M
Avausmaksu
4.90€
Hinta/kk
9.90€
checkmarkEi datarajaa
checkmarkEU-roaming
checkmark4G
Puhelut 0.070€/min
SMS 0.070€/kpl
Lue lisätiedot >
plussaRajaton netti, puhelut ja viestit Suomessa
plussa12 kk määräaikainen tarjous
plussaRajaton netti myös Pohjoismaissa ja Baltiassa
minushidas nettiyhteys
minuspuhelut ja tekstiviestit veloitetaan erikseen
DNA Jämpti liittymän saat nyt tarjoushintaan 9,90€/kk, vuoden määräaikaisella sopimuksella. Jämpti sopii erinomaisesti esimerkiksi ensiliittymäksi alakoululaiselle, sillä se tarjoaa rajattoman netin, jossa maksat vain viesteistä ja puheluista käytön mukaan. Suomen lisäksi rajaton netti on voimassa myös Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Netin maksiminopeus on 1 Mbit/s. EU- ja ETA-maiden datapaketti sisältää 7 Gt/kk.
Telia logo
Telia Rajaton 2 M
Puheaika
250min
Datamäärä
Rajaton
Datanopeus
2M
Avausmaksu
5.00€
Hinta/kk
12.90€
checkmarkEi datarajaa
checkmarkEU-roaming
checkmark4G
Puhelut 0.090€/min
SMS 0.090€/kpl
Lue lisätiedot >
plussa12 kk tarjoushinta
plussaC More TV 3 kk
plussaErinomainen liittymä lapselle
minusHidas nettiyhteys
Telia Rajaton 2 M liittymä on erinomainen valinta lapselle, sillä se sisältää 250 minuutin edestä puheluita ja 250 tekstiviestiä sekä rajattoman netin. Rajaton netti on voimassa Suomen lisäksi Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Netin enimmäisnopeus on 2 Mbit/s. EU- ja ETA-maissa datakatto on 10 Gt/kk. Rajaton 2 M liittymätarjous on vuoden määräaikainen 12,90€/kk, jonka umpeuduttua hinta nousee 19,90€/kk. Kaupan päälle voit lunastaa C MORE TV:n 3 kk ilmaiseksi!
Telia logo
Telia Rajaton Lite 100 M
Puheaika
Ei sisälly
Datamäärä
Rajaton
Datanopeus
100M
Avausmaksu
5.00€
Hinta/kk
24.90€
checkmarkEi datarajaa
checkmarkEU-roaming
checkmark4G
Puhelut 0.070€/min
SMS 0.070€/kpl
Lue lisätiedot >
plussaRajaton netti Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltian maissa
plussaC More TV 3 kk
plussaErinomainen liittymä lapselle
minusEi sisällä puheaikaa tai tekstiviestejä
Telia Rajaton Lite 100 M liittymä on erinomainen esimerkiksi lapselle, joka käyttää eniten puhelimella nettiä. Rajaton Lite 100 M tarjoaa 100 Mbit/s nopean nettiliittymän, jota voit käyttää rajattomasti Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltian maissa. EU- ja ETA-maissa datakatto on 14 Gt/kk. Puheluista ja tekstiviesteistä veloitetaan erikseen ja ne lisätään laskuun. Telia Rajaton Lite 100 M on toistaiseksi voimassa oleva sopimus, johon voit lunastaa 3 kk ilmaiseksi C More TV:n!
Elisa logo
Saunalahti Huoleton 10M
Puheaika
Rajaton
Datamäärä
Rajaton
Datanopeus
10M
Avausmaksu
4.90€
Hinta/kk
24.90€
checkmarkIlmainen SMS
checkmarkIlmaiset puhelut
checkmarkEi datarajaa
checkmarkEU-roaming
checkmark4G
Lue lisätiedot >
plussaRajaton netti, puhelut ja viestit Suomessa
plussa12 kk tarjous
plussaRajaton netti Pohjoismaissa ja Baltiassa
minusEi nopea nettiyhteys
Elisa Saunalahti Huoleton 10M liittymällä puhut, tekstaat ja surffaat netissä niin paljon kuin haluat. 10 Mbit/s nopea netti toimii myös Pohjoismaissa ja Baltiassa. EU- ja ETA-maissa datakatto on 15 Gt/kk. Saunalahti Huoleton 10M sopimus on saatavilla vuoden määräaikaisella tarjouksella, jonka jälkeen hinta nousee ja sopimus muuttuu toistaiseksi voimassaolevaksi.
Elisa logo
Saunalahti Tarkka Perus
Puheaika
Ei sisälly
Datamäärä
Rajaton
Datanopeus
1M
Avausmaksu
4.90€
Hinta/kk
9.90€
checkmarkEi datarajaa
checkmarkEU-roaming
checkmark4G
Puhelut 0.069€/min
SMS 0.069€/kpl
Lue lisätiedot >
plussaRajaton netti Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltian maissa
plussaErinomainen liittymä lapselle
minusHidas nettiyhteys
minuspuhelut ja tekstiviestit veloitetaan erikseen
Elisan Saunalahti Tarkka Perus liittymä sopii koululaisen tarpeisiin, joka eniten käyttää nettiä, mutta saattaa silloin tällöin soittaa ja lähettää tekstiviestejä. Saunalahti Tarkka Perus liittymän netin nopeus on 1 Mbit/s, eikä sen käyttöä ole rajoitettu Suomessa, Pohjoismaissa tai Baltian maissa. EU- ja ETA-maissa datakatto on 9 Gt/kk. Saunalahti Tarkka Perus sopimus on toistaiseksi voimassaoleva.
Moi Mobiili logo
Moi 6 gigan simmi
Puheaika
Ei sisälly
Datamäärä
6GB
Datanopeus
100M
Avausmaksu
5.00€
Hinta/kk
9.00€
checkmarkEU-roaming
checkmark4G
checkmarkEi sitoutumista
Puhelut 0.055€/min
SMS 0.055€/kpl
Lue lisätiedot >
plussaPuhelut ja tekstiviestit maksimissaan 4€/kk
plussaToistaiseksi voimassa oleva sopimus
plussaErinomainen liittymä lapselle
minusSopimukseen kuuluu rajoitettu netti
Moi 6 gigan simmi on erinomainen ja halpa liittymä vähän nettiä käyttävälle tai lapselle. Moi 6 gigan simmi liittymässä puhelut ja tekstiviestit on hinnoiteltu 0,055€/min/txt, mutta hinnaksi tulee enintään 4€/kk. Netin datakatto on 6 Gt/kk, mutta voit ostaa sitä lisää 1,5€/Gt hintaan tai jos perheessäsi muilla on sama liittymä, voit käyttää heidän osuudestaan. Datakatto on sama EU- ja ETA-maissa.
Moi Mobiili logo
Moi Rajaton 4G 100Mbit
Puheaika
Ei sisälly
Datamäärä
Rajaton
Datanopeus
100M
Avausmaksu
5.00€
Hinta/kk
18.00€
checkmarkEi datarajaa
checkmarkEU-roaming
checkmark4G
checkmarkEi sitoutumista
Puhelut 0.055€/min
SMS 0.055€/kpl
Lue lisätiedot >
plussaRajaton netti Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltian maissa
plussaToistaiseksi voimassa oleva sopimus
plussaPuhelut ja tekstiviestit maksimissaan 4€/kk
minusPuhelut ja tekstiviestit eivät kuulu hintaan
Moi mobiilin Rajaton 4G 100M tarjoaa rajattoman netin 100 Mbit/s nopeudella Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Puheluista ja tekstiviesteistä veloitetaan 0,055€/min/txt, mutta maksimissaan 4€/kk. Tämä lisätään kuukausilaskun päälle. EU-ja ETA-maissa datakatto on 10 Gt/kk.
Telia logo
Telia Rajaton Lite 0,5 M
Puheaika
Ei sisälly
Datamäärä
Rajaton
Datanopeus
0.500M
Avausmaksu
5.00€
Hinta/kk
9.90€
checkmarkEi datarajaa
checkmarkEU-roaming
checkmark4G
checkmarkEi sitoutumista
Puhelut 0.070€/min
SMS 0.070€/kpl
Lue lisätiedot >
plussaRajaton netti Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltian maissa
plussaEi määräaikaa
plussaC More TV 3 kk
minusHidas nettiyhteys
minusPuhelut ja tekstiviestit veloitetaan erikseen
Telia Rajaton Lite 0,5 M liittymä on suunniteltu satunnaiskäyttöön. Kuukausimaksuun kuuluu 0,5 Mbit/s nettiyhteys ilman datakattoa, mutta puheluista ja viesteistä veloitetaan erikseen. Rajaton netti toimii Suomen lisäksi myös Pohjoismaissa ja Baltian maissa. EU- ja ETA-maissa datakatto on 7 Gt/kk. Sopimus on toistaiseksi voimassaoleva. Lisäksi sinulla on mahdollisuus lunastaa C MORE TV käyttöösi 3 kk ilmaiseksi!
Telia logo
Telia Rajaton 0,5 M
Puheaika
Rajaton
Datamäärä
Rajaton
Datanopeus
0.500M
Avausmaksu
5.00€
Hinta/kk
22.90€
checkmarkEi datarajaa
checkmarkEU-roaming
checkmark4G
checkmarkEi sitoutumista
Lue lisätiedot >
plussaPuheluita ja viestejä rajattomasti
plussaEi määräaikaa
plussaC More TV 3 kk
minusHidas nettiyhteys
Telia Rajaton 0,5 M liittymä on erinomainen sinulle, jolla netin käyttö on vähäistä. Kuukausimaksuun kuuluu 0,5 Mbit/s nettiyhteys ilman datakattoa sekä rajattomasti puheluita ja tekstiviestejä. Rajaton netti toimii Suomen lisäksi myös Pohjoismaissa ja Baltian maissa. EU- ja ETA-maissa datakatto on 15 Gt/kk. Sopimus on toistaiseksi voimassaoleva. Lisäksi sinulla on mahdollisuus lunastaa C MORE TV käyttöösi 3 kk ilmaiseksi!
DNA logo
DNA Rajaton 4G 10M lapselle
Puheaika
Rajaton
Datamäärä
Rajaton
Datanopeus
10M
Avausmaksu
4.90€
Hinta/kk
14.90€
checkmarkIlmainen SMS
checkmarkIlmaiset puhelut
checkmarkEi datarajaa
checkmarkEU-roaming
checkmark4G
Lue lisätiedot >
plussaHinta vain uusille numeroille!
plussaRajaton netti, puhelut ja viestit Suomessa
plussaKoululaiselle
minusHidas nettiyhteys
DNA Rajaton 4G 10M liittymän saat nyt tarjoushintaan 14,90€/kk vuoden määräaikaisella sopimuksella, kun avaat liittymän aivan uudelle numerolle. Sopimus muuttuu vuoden jälkeen toistaiseksi voimassa olevaksi ja hinta nousee 26,90€/kk. Rajaton 4G 10M liittymällä puhut, lähetät viestejä ja käytät nettiä ilman rajoituksia kotimaassa. Rajaton netti on lisäksi käytössä myös Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Netin maksiminopeus on 10 Mbit/s ja se sopii erinomaisesti esimerkiksi koululaiselle. EU ja ETA-maissa datapaketti on 15 Gt/kk.


Ensimmäinen liittymä lapselle

Moni valitsee lapsen ensiliittymäksi puhelinliittymän, joka ei sisällä lainkaan nettiyhteyttä, eli liittymän jolla voi ainoastaan soittaa ja lähettää tekstiviestejä. Tämä on myös operaattoreiden suositus ensimmäiseksi puhelinliittymäksi lapselle. Ekaluokkalainen ei kuitenkaan vielä paljoa tekstiviestejä kirjoittele ja puheluidenkin määrä jää useimmiten vähäiseksi. Puheluiden ja tekstiviestien kohdalla kannattaakin pohtia, onko rajattomalle versiolle vielä käyttöä vai olisiko veloitus käytön mukaan parempi vaihtoehto?

Yksi huoleton vaihtoehto on ladattava prepaid-liittymä lapsen ensimmäiseksi puhelinliittymäksi. Maksat aina etukäteen käytöstä, joten lasku ei koskaan pääse yllättämään, eikä useimmista prepaid-liittymistä voi soittaa, esimerkiksi palvelunumeroihin. Prepaid-liittymät eivät myöskään sisällä kuukausimaksuja, joten maksat puhtaasti vain käytöstä. Prepaid tarjoaa myös anonymiteettiturvaa lapselle.

Kolmasluokkalainen kaipaa jo nettiliittymää

Viimeistään parin vuoden kuluttua puhelinliittymä nettiliittymällä tulee kyseeseen. Lapset ja nuoret soittavat ja tekstaavat nykyään yhä vähemmän, sillä yhteydenpito hoituu erilaisten appsien ja sovellusten, kuten WhatsApp, välityksellä. Nettidataa kulutetaan myös viihteen parissa, kuten videoita katsoen tai pelejä pelaten.

Minkälainen nettiliittymä sitten alakoululaiselle kannattaisi valita? Moni vanhempi kokee, että hitaampi nettiliittymä riittää, kunhan datamäärää ei ole rajoitettu. Tässä he ovat sinänsä oikeilla jäljillä. Tällä hetkellä hitain nettiliittymä on Telian tarjoama Rajaton Lite 0,2 M, jonka nopeus on 0,256 megabittiä sekunnissa. Tämä riittää muun muassa WhatsAppin käyttöön ja sijainnin jakamiseen kännykällä.

1-2 megabitin netillä katselee jo videoita ja pelaa joitakin pelejä kännykän pieneltä ruudulta, mutta teräväpiirtokuvat, suoratoistot tai visuaalisesti näyttävät pelit vaativat huomattavasti nopeampaa nettiliittymää ja runsaasti nettidataa. Hitaampien 0,2-2 megabitin liittymien hinnat vaihtelevat noin 8-23 € väliltä, riippuen puheluiden, tekstiviestien ja netin datamääristä. Toisaalta nopeampien liittymien, kuten 10-20 megabitin, hinnat eivät paljolla tuosta enää nouse, vaan pyörivät 20-26 € hintaluokassa.

Saldoraja, estot ja rajoitukset

Matkapuhelinliittymiin on mahdollista asentaa saldoraja, joka loppua lähestyessään tai rajan ylittyessä lähettää esimerkiksi vanhemmalle muistutusviestin. Useimmilta operaattoreilta löytyy myös oma sovellus, josta seurata matkapuhelinlaskun muodostumista. Saldorajaa tehokkaampi on prepaid-liittymä, jossa maksetaan etukäteen käytöstä.

Prepaid-liittymien toinen hyvä puoli on, että niistä voi harvoin soittaa palvelunumeroihin, joten yllättäviä laskuja tuskin pääsee syntymään ja jos pääsee, niin saldo loppuu ennen pitkään. Tavallisiinkin liittymiin on mahdollista asettaa esto palvelunumeroille sekä ulkomaanpuheluille. Lisäksi voit erilaisten sovellusten avulla rajoittaa ja suodattaa nettisisältöä ikärajojen mukaan.

Toisaalta hankkimalla rajattoman-liittymän ei tarvitse murehtia ylitse menevistä puheluista, tekstiviesteistä tai datakatoista. (Pois lukien palvelunumerot ja maksulliset palvelut). Puhelinlaskukin pysyy näin vakiona.

Usein kysytyt kysymykset

Mikä liittymä lapselle?

Asiasta on kahta koulukuntaa. Osan mielestä lapsen liittymän ei tarvitse sisältää nettiliittymää, pelkät puhelut ja tekstiviestit riittävät. Osan mielestä taas hidas netti tai rajallinen datamäärä ovat paikallaan. Esimerkiksi, paikannuspalvelut tarvitsevat toimiakseen internetyhteyttä. Kannattaa lukea liittymä lapselle osiosta lisää, mitä ottaa huomioon hankkiessa lapselle liittymää.

Minkä ikäisenä hankkia lapselle puhelin ja liittymä?

Tämä on jokaisen vanhemman päätettävissä, eikä mitään virallisia suosituksia ole. Useimmiten matkapuhelin tulee kyseeseen, kun lapsi aloittaa koulunkäynnin. Moni vanhempi kokee puhelimen tuovan sekä lapselle, että vanhemmalle turvaa, kun voi tavoittaa puhelimitse.

Mikä liittymä 2-3 luokkalaiselle koululaiselle?

Viimeistään kolmannella luokalla nettidatan käyttö moninkertaistuu. Kännykällä katsotaan videoita, striimataan suoria lähetyksiä ja pelataan näyttäviä pelejä. Tämä kaikki vaatii nopeaa datansiirtoa. Tässä vaiheessa voi olla paikallaan miettiä liittymää, jossa on rajaton nettiliittymä.

Käytämme evästeitä sivustollamme. Lue lisää.