sähköverkko
Johdannaismarkkinoilla sähköntuottaja maksaa käteistakuut.

Energiayhtiöt kaipaavat avustusta valtiolta. Syynä ovat nousseet käteisvakuusvaatimukset. Jos yhtiö ei pysty maksamaan vakuuksia se määritellään maksukyvyttömäksi.

Sähköntuottajan maksavat vakuudet ovat nousseet

Vaikka sähkön hinta on noussut, ovat monet energiantuotantoyhtiöt pulassa. Ongelmaa aiheuttavat johdannaismarkkinoilla käytettävät vakuusvaatimukset, jotka ovat hinnannousun myötä nousseet moninkertaisiksi. Vakuuksia vaaditaan sähköntuottajalta, ei ostajalta, ja ne tulee maksaa käteisenä. Mitä enemmän sähkön hinta markkinoilla nousee, sitä enemmän tuottajan pitää maksaa vakuuksia.

Vakuudet sitouttavat kohtuuttoman paljon rahaa. Jos rahaa ei löydy, yhtiö katsotaan maksukyvyttömäksi, vaikkei energiayhtiö todellisuudessa olisi taloudellisesti huonossa jamassa. Yleensä yhtiöt ovat ottaneet velkaa vakuuksia varten, koska yhtiön omat varat ovat kiinni voimaloissa, tuotannossa ja raaka-aineissa. Nyt vakuuksien noustua pankit ovat kuitenkin ryhtyneet varovaisiksi vallitsevan tilanteen ja inflaation nousun myötä. Vakuudet palautuvat yhtiölle vasta kun sähkö on toimitettu.

Miten vakuusmaksut toimivat:

  • Sähköntuottaja myy sähköä johdannaispörssiin, josta ostaja ostaa sähköä tiettyyn hintaan.
  • Jos sähkön hinta alkaa rajusti nousta, sähköntuottajan on maksettava lisää vakuuksia siltä varalta, ettei pysty toimittamaan lupaamaansa sähköä. Mitä enemmän sähkön hinta nousee, sitä enemmän vakuuksia on maksettava. Summat kasvavat niin suuriksi, ettei kaikilla yhtiöillä riitä maksukyky, vaikka muuten olisivat vakavaraisia sähköyhtiöitä.
  • Vakuusraha palautetaan, kun sähköntuottaja toimittaa lupaamansa sähkön. Aikaa voi kulua kuitenkin muutamasta kuukaudesta lähes vuoteen ja vakuudet on tarjottava täksi ajaksi lähes heti.

Miksi vakuuksia sitten tarvitaan?

sähköntuottajan on turvattava ostajan asema käteisvakuudella, joka vastaa sähkön tulevaa hintaa. Vakuudet toimivat varmuutena, että tuottaja toimittaa lupaamansa sähkön, vaikka ongelmia ilmenisi.

Sähkön hintojen ollessa matalalla ongelmaa ei ole ollut. Nyt vakuudet ovat nousseet miljardeilla ja rahat tulee toimittaa hyvin lyhyessä ajassa. Ongelmaan etsitään helpotusta muun muassa kriisirahoituksesta sekä EU-lainsäädännöstä.

EU-laki takana

Käteisvakuuksien vaatiminen on EU-laki, joka kirjattiin noin seitsemän vuotta sitten. Aikaisemmin takuiksi riitti pankkitakuut yhtiön omaa omaisuutta vastaan. Yksi keino auttaa energiantuotantoyhtiöitä olisi luopua käteisvakuuksista. Toinen keino olisi valtion laina tuotantoyhtiöille. Suomen pääministeri Sanna Marin on nostanut asian esille komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin kanssa ja esittänyt vakuusvaatimusten kohtuullistamista.

Lähteet

Yle

Taloussanomat

Kirjoittanut

Minna työskentelee tällä hetkellä hakukoneoptimoinnin ja sisältötuotannon parissa. Hän on koulutukseltaan medianomi ja työskennellyt aikaisemmin muun muassa toimittajana. Viimeiset kolme vuotta hän on seurannut aktiivisesti sähkö ja talousasioita, joiden ilmiöistä ja vaikutuksista hän haluaa kirjoittaa kansantajuisesti. Minna asuu tällä hetkellä maaseudulla vanhassa talossa ja pohtii muiden kansalaisten tavoin, mikä olisi paras lämmitysratkaisu mihin päivittää.