sähköpylväs
Sähkön hinta ampaisi jälleen nousuun.

Sähkön hinta kipusi perjantaina kello 8 aikaan aamulla yli 60 senttiin kilowattitunnilta. Koko viikko on ollut erittäin kallis, sillä viikon keskihinta on lähemmäs 20 senttiä kilowattitunnilta.

Sähkön hinta on ollut poikkeuksellisen korkealla koko kuukauden ja tänään 20. toukokuuta sähkön hinta ampaisi pörssissä yli 50 sentin, mikä kuluttajalle tarkoittaa yli 60 sentin tuntihintaa. Koko viikko on ollut kallis ja sähkön keskihinta nousi 19,7 senttiin kilowattitunnilta.

Sähkön hinta
Sähkön hinta perjantaina 20. toukokuuta pörssisähkön ostajille.

Tavallisesti kevät on halvan sähkön aikaa, mutta viime vuonna alkanut sähkön hinnannousu ei ota laantuakseen. Syitä on useita maailman poliittisesta tilanteesta lähtien, mutta viimeisimpänä hintaa nostaa kaasun tuonnin loppuminen Venäjältä, jonka odotetaan tapahtuvan tänään tai viimeistään huomenna.

Pörssisähkön ostajien kannattaa miettiä tilannettaan hyvissä ajoin, sillä talvesta povataan energian osalta kallista meillä ja erittäin vaikeaa Euroopassa.

Kylmä toukokuu – vähän sadetta ja tuulta

Toukokuu on ollut tavanomaista viileämpi, eikä lämpimistä keleistä ole juurikaan päästy nauttimaan. Kylmä sää on omiaan nostamaan sähkön hintaa, sillä mitä pidemmälle kesää kohti on kylmää, sitä pidempään ihmiset lämmittävät talojaan sähköllä.
Viimevuotinen kuivuus ei myöskään ole helpottanut, vaikka lunta oli paikoin talvella runsaasti. Kevät on kuitenkin ollut erittäin vähäsateinen, eivätkä vesivarannot ole päässeet kunnolla täyttymään. Vesivoimalla on merkittävä rooli Suomen sähköntuotannossa.

Nykyään iso osa sähköntuotannosta nojaa tuulivoimaan. Vaikka kapasiteettia on, tarkoittaa tuuleton sää, ettei sähköä synny. Tuulivoima tarvitsee optimaaliset sääolosuhteet toimiakseen.

Ydinvoima suurelta osin pois pelistä

Ydinvoimalla on iso merkitys Suomen energiatuotannossa, sillä se on ainut sähköntuotantotapa, jolla voimme tuottaa suuria määriä energiaa tasaisesti. Hetken jo maaliskuussa näytti siltä, että sähkön hinta pääsisi tippumaan Olkiluoto 3 käyttöönoton myötä, mutta toiveet olivat ennakoituja. OL3 käyttöönotossa on ilmennyt ongelmia, minkä seurauksena aloitus on siirtynyt syksylle. Tällä hetkellä myös Olkiluodon voimalat 1 ja 2 ovat huollossa, joten käytössä ovat vain Loviisan kaksi voimalaa.

Sota kiristää energian hintaa

Sodan seurauksena energiantuonti Venäjältä tyrehtyy pikkuhiljaa. Viime lauantaina loppui sähkön tuonti ja nyt kaasun pitäisi loppua. Kaasun loppuminen Suomessa on erityisesti teollisuudelle takaisku, joka pahimmassa tapauksessa joutuu keskeyttämään tuotantonsa.

Euroopassa kaasun loppumisella on vieläkin suuremmat seuraukset, sillä kaasua käyttää teollisuuden lisäksi kotitaloudet. Tulevasta talvesta odotetaankin erittäin kallista. Silti EU pyristelee vauhdilla eroon Venäjän energiasta, vaikka monelle maalle se tarkoittaa kestämättömiä aikoja. Viimeksi keskiviikkona 18. toukokuuta Euroopan Komissio ilmoitti uusista kunnianhimoisista tavoitteista, joissa aurinkosähköntuotanto tuplattaisiin kolmessa vuodessa ja tukea uusiutuvaan energiaan siirtymiselle nostettaisiin.

Kirjoittanut

Minna työskentelee tällä hetkellä hakukoneoptimoinnin ja sisältötuotannon parissa. Hän on koulutukseltaan medianomi ja työskennellyt aikaisemmin muun muassa toimittajana. Viimeiset kolme vuotta hän on seurannut aktiivisesti sähkö ja talousasioita, joiden ilmiöistä ja vaikutuksista hän haluaa kirjoittaa kansantajuisesti.Minna asuu tällä hetkellä maaseudulla vanhassa talossa ja pohtii muiden kansalaisten tavoin, mikä olisi paras lämmitysratkaisu mihin päivittää.