sähkömittari
Sähkömittari näyttää paljonko sähköä kuluu.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan, energian kokonaiskulutus kasvoi Suomessa 6 % vuonna 2021. Kulutuksen kasvu ei kuitenkaan lisännyt hiilidioksidipäästöjä, sillä energiaa tuotettiin enemmän uusiutuvilla energialähteillä. Nyt sähkönkulutus on tippunut koronaa edeltäneelle tasolle.

energiankulutus vuosittain
Kaaviosta selviää, ettei vuosi 2021 ollut poikkeus, vaan vuosi 2020.

Lämmitykseen kului 15 % enemmän energiaa

Vaikka 6 prosentin kasvua sähkönkulutuksessa voi pitää melko suurena aikana, jolloin energiatehokkuus ja sähkön käytön vähentäminen ovat olleet jatkuvasti tapetilla, on kokonaiskulutuksen lisääntymiselle selkeitä syitä. Vuosi 2021 ei sinänsä ole poikkeus, vaan lähinnä vuosi 2020, johon tuloksia verrataan. Vuosina 2016-2019 sähköä kului yhtä paljon kuin vuonna 2021.

Koronavuosi 2020 oli monin tavoin poikkeus, joka selvittää vuoden 2021 energiakulutuksen kasvua. Vuosi 2020 oli ensinnäkin poikkeuksellisen lämmin ja energiaa ei kulutettu läheskään yhtä paljon, esimerkiksi lämmitykseen, kuin edeltävinä vuosina. Lämpötilaerot vuoden 2020 ja 2021 välillä ovat niin suuret, että lämmitykseen käytettiin vuonna 2021 jopa 15 prosenttia enemmän energiaa kuin edeltäneenä vuonna.

Siinä missä vuonna 2020 korona aiheutti jopa työn lamaantumista monella alalla, elettiin vuonna 2021 koronan jälkeistä nousukautta, etenkin teollisuus- ja rakennusalalla. Nyt kulutuksessa on palattu samalle tasolle kuin ennen koronan alkamista.

Uusiutuvien energialähteiden käyttö kasvoi

Uusiutuvien energialähteiden käyttö kasvoi 13 prosenttia, mikä kasvatti uusiutuvan energian osuutta energian kokonaiskulutuksesta kolme prosenttia vuoteen 2020 verrattuna. Uusiutuvien energialähteiden osuus on nyt 42 prosenttia energian kokonaiskulutuksesta. Vaikka energian käyttö kasvoi, pysyivät hiilidioksidipäästöt ennallaan. Fossiilisten polttoaineiden ja turpeen osuutta energiantuotannossa onnistuttiin vähentämään vain prosentin verran.

Uusiutuvien ja fossiilisten energialähteiden kehitys
Uusiutuvat energialähteet syrjäyttivät fossiiliset energialähteet ja turpeen käytön.

Sähkön hinnat nousivat Euroopassa merkittävästi

Euroopan komission tuoreimman raportin mukaan sähkön markkinahinnat nousivat huomattavasti vuonna 2021 ja rikkoivat useita ennätyksiä. Eniten sähkön hinta nousi Irlannissa, jossa sähköstä sai parhaimmillaan maksaa 156,8 € /MWh. Hinta nousi edellisen vuoden vastaavaan Q3 kauteen yli 300 prosenttia. Seuraavaksi kalleimmat sähkön hinnat olivat Englannissa, Maltalla ja Italiassa. Suomi ei kärsinyt läheskään yhtä karuista sähkön hinnan nousuista, sillä vastaavana aikana sähkön hinta oli Suomessa 78,7 € /MWh.

Euroopassa sähkön hintojen nousuun vaikutti merkittävästi kaasumarkkinat. Euroopan kaasuvarastot olivat poikkeuksellisen vähäiset ja koronan jälkeen kaasun kysyntä oli kasvanut huomattavasti maailmalla. Epävarmuutta lisäsi myös kiristyneet välit Venäjän kanssa, jotka lopulta eskaloituivat Venäjän aloitettua sodan Ukrainaa vastaan.

Tietolähteet:

Tilastokeskus

Suomen virallinen tilasto (SVT): Energian hankinta ja kulutus [verkkojulkaisu]. 31.12.2021. Helsinki: Tilastokeskus [Viitattu: 14.4.2022]. Saantitapa: https://www.stat.fi/julkaisu/cl1p3puxx03j90cum3pwyy2k5

Kirjoittanut

Minna työskentelee tällä hetkellä hakukoneoptimoinnin ja sisältötuotannon parissa. Hän on koulutukseltaan medianomi ja työskennellyt aikaisemmin muun muassa toimittajana. Viimeiset kolme vuotta hän on seurannut aktiivisesti sähkö ja talousasioita, joiden ilmiöistä ja vaikutuksista hän haluaa kirjoittaa kansantajuisesti. Minna asuu tällä hetkellä maaseudulla vanhassa talossa ja pohtii muiden kansalaisten tavoin, mikä olisi paras lämmitysratkaisu mihin päivittää.