Elenia ilmoitti nostavansa verkkopalveluhintojaan toukokuussa 2023 keskimäärin 5,8 prosenttia. Korotuksen taustalla on pitkäaikaiset kustannuspaineet.

Elenian mukaan hinnankorotuksen syynä ovat verkkopalveluihin vaikuttavat kustannukset, kuten rakentamiskustannusten nousu, materiaalien kalleus ja polttoaineiden hintojen kohoaminen.

Korotuksen on määrä astua voimaan 1. toukokuuta, lämmityskauden loputtua. Elenian toimitusjohtaja Tapani Liuhala kertoo, että korotus on ajoitettu kesän kynnykselle, jottei vaikutus osuisi korkeiden sähkön hintojen aikaan. Edellinen hintojen korotus tapahtui vuonna 2019.

Esimerkiksi kerrostaloasunnossa, jonka vuosikulutus on 2000 kWh, hintojen korotus tarkoittaisi 1,56 € nousua kuukaudessa. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa, jonka vuosikulutus on 18 000 kWh, korotusta tulisi 6,67 € kuukaudessa.

Verkkopalvelumaksuista menee valtiolle sähköveroa, joka koostuu valmisteverosta, huoltovarmuusmaksuista ja 24 % arvonlisäverosta.

Elenia on Suomen toiseksi suurin sähköverkkoyhtiö, joka palvelee 435 000 asiakasta ja hallinnoi 76 000 kilometriä sähköverkkoa Hämeen, Pirkanmaa, Keski-Suomen sekä Pohjanmaan alueilla. Lisäksi yhtiö hallinnoi noin 20 prosenttia Suomen tuulivoimatuotannosta.

Kirjoittanut

Minna työskentelee tällä hetkellä hakukoneoptimoinnin ja sisältötuotannon parissa. Hän on koulutukseltaan medianomi ja työskennellyt aikaisemmin muun muassa toimittajana. Viimeiset kolme vuotta hän on seurannut aktiivisesti sähkö ja talousasioita, joiden ilmiöistä ja vaikutuksista hän haluaa kirjoittaa kansantajuisesti. Minna asuu tällä hetkellä maaseudulla vanhassa talossa ja pohtii muiden kansalaisten tavoin, mikä olisi paras lämmitysratkaisu mihin päivittää.