Sähkösopimuksen tekeminen
Datahubin käyttöönotto voi viivästyttää sähkösopimuksen solmimista.

Helmikuun aikana käyttöön otettava tiedonvaihtojärjestelmä datahub rajoittaa sähkösopimusten myyntiä maaliskuun puolelle asti. Osa sähköyhtiöistä on sulkenut sähkön myynnin kokonaan käyttöönoton ajaksi. Komparaten vertailupalvelu toimii edelleen, mutta uudet sopimukset saattavat astua voimaan vasta maaliskuussa.

Moni sähköyhtiö on ilmoittanut, ettei solmi uusia sähkösopimuksia ennen kuin sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä, datahub, on saatu käyttöön. Eilen 2.2.2022 alkanut asennus rajoittaa sähkösopimusten solmimista ainakin 8. maaliskuuta asti, ellei jopa pidempään.

Sähkönmyyntiyhtiöt tarjoavat kuitenkin muuttajille sähkösopimuksen, mutta sopimusten voimaan tulemisessa voi olla normaalia pidempi viive, minkä takia on tärkeää olla hyvissä ajoin liikkeellä. Sähkösopimusten uusijoiden tai energiayhtiöiden vaihtajien on monissa tapauksissa odotettava maaliskuuhun asti sopimuksen astumista voimaan. Isoimmissa yhtiöissä palveluihin on korkeintaan luvassa katkoksia, jotka rajoittavat palveluiden toimintaa.

Mikä on Datahub?

Datahub on sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä, johon tallennetaan tietoa sähkönkäyttöpaikasta. Näitä tietoja ovat, muun muassa, asiakas- ja kulutustiedot. Datahubin tarkoitus on nopeuttaa tiedonvaihtoa eri osapuolten, kuten sähkönmyynnin ja -jakelun välillä. Tähän mennessä paikkakohtaiset tiedot ovat olleet jokaisen yhtiön omissa järjestelmissä.

Yhteinen järjestelmä parantaa sähköyhtiöiden tarjoamaa asiakaspalvelua, esimerkiksi sähkönmyyjää vaihdettaessa. Toisaalta järjestelmä myös mahdollistaa uudenlaisten sovellusten kehittämisen asiakkaiden hyödyksi.

Lue lisää: Väre siirtää datahubista koituvat kustannukset kuluttajien sähkölaskuihin

Kirjoittanut

Minna työskentelee tällä hetkellä hakukoneoptimoinnin ja sisältötuotannon parissa. Hän on koulutukseltaan medianomi ja työskennellyt aikaisemmin muun muassa toimittajana. Viimeiset kolme vuotta hän on seurannut aktiivisesti sähkö ja talousasioita, joiden ilmiöistä ja vaikutuksista hän haluaa kirjoittaa kansantajuisesti. Minna asuu tällä hetkellä maaseudulla vanhassa talossa ja pohtii muiden kansalaisten tavoin, mikä olisi paras lämmitysratkaisu mihin päivittää.