Sähköyhtiö Ilmatar on keskittynyt myymään tuulienergialla tuotettua sähköä.

Ilmatar Energy lopettaa sähkön myynnin ja siirtää asiakkaansa Väre Oy:n nimiin. Yhtiön mukaan se aikoo jatkossa keskittyä ainoastaan kehittämään, rakentamaan ja omistamaan tuulivoima- ja aurinkopuistoja.

Tuulisähköstä tunnettu Ilmatar on solminut sopimuksen Väreen kanssa, jonka myötä yhtiön lähes 30 000 kuluttajan ja yritysasiakkaan sähkösopimukset siirtyvät Väreelle 1. toukokuuta 2023 alkaen. Siirto ei vaikuta nykyisten asiakkaiden sopimusten ehtoihin, kestoon tai hintaan millään tavalla, eikä edellytä asiakkailta toimenpiteitä. Sopimusten siirtyminen vaatii vielä Kilpailu- ja kuluttajaviranomaisen hyväksynnän.

Ilmattaren sähköntuotannosta ja sähkökaupasta vastaava johtaja Rami Rajala kertoo yhtiön siirtävän asiakkaansa hyvillä mielin Väreelle, koska tietää asiakkaiden saavan jatkossakin Ilmattaren tuottamaa uusiutuvaa energiaa. Väreen toimitusjohtaja Juha Keski-Karhu taas kommentoi Väreen etsineen aktiivisesti kasvumahdollisuuksia ja sopimuksen Ilmattaren kanssa sopivan yksiin yhtiön strategisen kasvukehityksen kanssa.

Vuonna 2011 perustettu Ilmatar aikoo jatkossa panostaa enemmän uusiutuvan energian investointeihin Pohjoismaissa. Yhtiön mukaan päätös perustuu vahvaan kasvustrategiaan, jonka myötä liiketoiminta keskittyy yhä vahvemmin tuuli- ja aurinkovoiman sekä sähkövarastojen kehittämiseen, rakentamiseen ja omistamiseen Pohjoismaissa. Tällä hetkellä yhtiö omistaa Pohjoismaissa eri vaiheissa olevia maatuuli-, merituuli- ja aurinkovoimahankkeita 20 GW nimellistehon edestä.

Väre Oy on kotimainen energiayhtiö ja yksi maamme suurimmista sähkön myyjistä.

Kirjoittanut

Minna työskentelee tällä hetkellä hakukoneoptimoinnin ja sisältötuotannon parissa. Hän on koulutukseltaan medianomi ja työskennellyt aikaisemmin muun muassa toimittajana. Viimeiset kolme vuotta hän on seurannut aktiivisesti sähkö ja talousasioita, joiden ilmiöistä ja vaikutuksista hän haluaa kirjoittaa kansantajuisesti. Minna asuu tällä hetkellä maaseudulla vanhassa talossa ja pohtii muiden kansalaisten tavoin, mikä olisi paras lämmitysratkaisu mihin päivittää.