Kylmä sää nostaa sähkön hintaa.
Lämpötilan painuessa pakkaselle sähkön hinta nousee.

Suomeen vyörynyt kylmä ilma nosti jälleen pörssisähkön hinnan 60 sentin tuntumaan kilowattitunnilta. Euroopassa hinnat ovat paikoin tuplaten ja pakkasten myötä varaudutaan sähkökatkoihin. Venäjä jatkaa kaasun tuonnin rajoittamista Eurooppaan.

Sähkön hinta seuraa pakkasia

Tulevan talven sähkön hintoja on vaikea ennustaa. Sähkömarkkinoilla tunnutaan kuitenkin odottavan kylmää talvea, joka merkitsisi korkeita sähkön hintoja. Kuinka korkeita jää nähtäväksi. Tuuleton, pitkään jatkuva pakkanen on pahin sähkön hinnan kannalta. Leuto ja sateinen talvi pitäisi sähkön hinnan matalampana.

Pörssisähkön ostajien on myöhäistä hypätä määräaikaisten sopimusten kelkkaan, sillä pitkäaikaisten sähkösopimusten hinnat ovat nousseet korkeiksi. Ei ole järkevää sitoutua vuodeksi tai kahdeksi yli 9 snt/ kWh sähkön hintaan, kun viimeistään keväällä hintojen voi olettaa laskevan. Hyvinä vaihtoehtoina voi pitää toistaiseksi voimassa olevia sähkösopimuksia, joissa hintojen heilahtelu on ollut maltillista. Myös kvartaali- ja puolen vuoden sähkösopimukset ovat hyviä vaihtoehtoja. Osa sähköyhtiöistä on pitänyt toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten sähkön hinnat hyvinkin maltillisina hintojen hurjasta heilahtelusta huolimatta.

Sähköä riittää jos häiriöitä ei tule

Sähkön pitäisi riittää tulevana talvena, jos mitään häiriöitä ei tule arvioivat Fingrid ja ENTSO-E, joiden mukaan sähköpulan riski Suomessa on äärimmäisen pieni. Vaikka Suomi on riippuvainen tuontisähköstä huippukulutustilanteissa, ovat naapurimaat pystyneet toimittamaan sähköä Suomen tarpeisiin. Sähkön kulutuksen uskotaan tänä talvena pysyvän edellisvuosien tasolla.

Huippukulutustilanteet syntyvät yleensä, kun Suomessa on pitkään jatkunut kova pakkanen, eikä tuulisähköäkään synny. Tanskan ja Ruotsin tavoin, Suomi saa tällöin apua naapurimaiden tuontisähköstä. Ongelmaksi tilanne muodostuisi, jos sekä Pohjoismaat, että Itämeren alueen maissa nousisi sähkönkulutus huippuunsa samanaikaisesti, eikä tuontisähköä riittäisi. Yleensä näin tapahtuu erittäin harvoin. Hyvät sähkönsiirtoyhteydet ovat välttämättömyys Suomelle.

Kylmyys valloittaa Eurooppaa.
Euroopassa kylmä talvi voi johtaa sähkökatkoksiin.

Euroopassa varaudutaan sähkökatkoihin

Jouluviikko on alkanut kylmissä merkeissä myös Euroopassa, jossa pelätään sähköpulan aiheuttamia sähkökatkoja. Erityisesti Saksassa ja Ranskassa sähkön hinnat ovat olleet ennätyskorkeita. Verrattuna Suomeen sähkön hinta on ollut pörssissä kaksin- tai jopa kolminkertaisesti enemmän. Sähköä on säännöstelty, mutta tilannetta ovat entisestään pahentaneet tuulen vähyys ja Ranskan ydinvoimatuotannon katkokset, joiden takia on yhä enemmän turvauduttu kaasuun sähköntuotannossa.

Lue: Euroopan energiakriisi: Sähkö voi loppua tulevana talvena

Euroopan kaasuvarastot ovat kuitenkin vähäiset, eikä helpotusta tilanteeseen ole heti näkyvissä. Venäjä on ilmoittanut rajoittavansa kaasun tuontia Saksaan entisestään, painamalla nykyisen siirtokapasiteetin 35 % vain 4 prosenttiin. Aasian maiden vähentynyt nestekaasun kysyntä voisi tarkoittaa, että nestekaasua riittäisi Eurooppaan, mutta vallitseva konttipula pitää huolen, ettei nestekaasua saada ainakaan ennen tammikuuta.

Kirjoittanut

Minna työskentelee tällä hetkellä hakukoneoptimoinnin ja sisältötuotannon parissa. Hän on koulutukseltaan medianomi ja työskennellyt aikaisemmin muun muassa toimittajana. Viimeiset kolme vuotta hän on seurannut aktiivisesti sähkö ja talousasioita, joiden ilmiöistä ja vaikutuksista hän haluaa kirjoittaa kansantajuisesti. Minna asuu tällä hetkellä maaseudulla vanhassa talossa ja pohtii muiden kansalaisten tavoin, mikä olisi paras lämmitysratkaisu mihin päivittää.