Uusi hallitus kaavailee lisää ydinvoimaa Suomeen.

Suomen tuleva pääministeri Petteri Orpo (KOK) pitää tulevan hallituksen yhtenä tärkeimpänä tehtävänä ydinvoimaan panostamista. Orpon mukaan, uusia ydinvoimalahankkeita tulisi vauhdittaa ja ydinvoimasta pitäisi tulla Suomen energiapolitiikan kulmakivi.

”Yksi tulevan hallituksen tärkeimmistä tehtävistä on vauhdittaa voimakkaasti uusien ydinvoimaloiden rakentamista Suomeen. Kokoomus haluaa ydinvoimasta tulevan hallituksen energiapolitiikan kulmakiven”, kirjoitti Petteri Orpo blogissaan.

Kokoomuksen voitettua niukasti vaalit viime sunnuntaina, tulevan pääministerin Orpon harteille jää uuden hallituksen muodostaminen Suomelle. Kokoomus sai vaaleissa 200:sta eduskuntapaikasta 48, Perussuomalaiset 46 ja nykyisen pääministerin Sanna Marinin puolue SDP 43 paikkaa. Kysymys ydinvoiman rakentamisesta ei ainakaan pitäisi nousta kynnyskysymykseksi, sillä molemmat, sekä Perussuomalaiset että SDP suhtautuvat ydinvoimaan myönteisesti.

Lisää ydinvoimaa Suomen turvaksi

Suomessa on tällä hetkellä viisi ydinvoimalaa, joista yksi Olkiluoto 3 on vasta testikäytössä. OL 3:n pitäisi aloittaa säännöllinen sähköntuotanto myöhemmin tässä kuussa. Voimalat sijaitsevat Loviisassa sekä Eurajoen Olkiluodossa ja niiden yhteenlaskettu teho on 4,4 GW.

Energialle on kuitenkin kysyntää Suomessa, miksi muun muassa Fortum ja Outokumpu ovat selvittäneet mahdollisuutta rakentaa pienydinvoimaloita Suomeen ja Ruotsiin. Vastaavat hankkeet ovat saaneet osakseen paljon positiivista huomiota ja niitä pidetään tärkeinä Suomen talouskasvulle. Kritiikkiä on kuitenkin herättänyt Suomen hidas lupaprosessi, joka keskusteluista huolimatta junnaa paikallaan. Orpon mukaan, nämä pitää ensisijaisesti hoitaa kuntoon, jotta Suomi pääsee irti fossiilisesta energiasta ja luotua työpaikkoja Suomeen, sen sijaan, että ne valuisivat Ruotsiin tai muihin maihin.

Suomen omavaraisuus sähkön osalta on ollut asia, joka on viimeisen vuoden aikana konkretisoitunut monelle suomalaiselle. Viime talvesta uhkasi muodostua katastrofi, jossa sähkönkulutusta olisi voitu joutua säännöstelemään, esimerkiksi sähkökatkojen avulla. Kiertäviltä katkoksilta vältyttiin, mutta sähkön hinnat nousivat paikoin sietämättömiksi ja monella on ollut vaikeuksia selvitä sähkölaskuista. Orpon mukaan, vain uusien ydinvoimainvestointien avulla voidaan turvata edullinen ja varma sähkö. Puhtaan energian tulisi olla Suomen yksi kilpailueduista muihin maihin nähden.

Kokoomus on myös sanonut edistävänsä aurinko– ja tuulivoiman käyttöönottoa. Uusiutuvan energian hyödyntäminen vaatii kuitenkin suotuisia sääolosuhteita, minkä takia sitä ei voi pitää 100 prosenttisesti luotettavana. Ydinvoima on ainut puhdas energiantuotantomuoto uusiutuvien energialähteiden jälkeen, mutta siihen liittyy merkittävä ongelma: ydinvoimajätteen lopullinen sijoittelu. Suomessa ongelma on ratkaistu niin kutsutulla Onkalo-hankkeella, jossa ydinjäte sijoitetaan tarpeeksi syvälle kallion uumeniin. Kuinka lopullinen ratkaisu tämä on jää nähtäväksi, mutta se on tällä hetkellä ainoa laatuaan.

Enemmistö suomalaisista kannattaa ydinvoimaa ja ydinvoiman rakentamiselle ollaan Suomessa myötämielisiä. Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua EU:n taksonomia, joka on toistaiseksi näyttänyt ydinvoimalle vihreää valoa. Taksonomian avulla EU haluaa ohjata sijoittajia kestäviin sijoituksiin ja investointeihin.

Kirjoittanut

Minna työskentelee tällä hetkellä hakukoneoptimoinnin ja sisältötuotannon parissa. Hän on koulutukseltaan medianomi ja työskennellyt aikaisemmin muun muassa toimittajana. Viimeiset kolme vuotta hän on seurannut aktiivisesti sähkö ja talousasioita, joiden ilmiöistä ja vaikutuksista hän haluaa kirjoittaa kansantajuisesti. Minna asuu tällä hetkellä maaseudulla vanhassa talossa ja pohtii muiden kansalaisten tavoin, mikä olisi paras lämmitysratkaisu mihin päivittää.